Oma tarinani: Millaista on olla hammaslääkäri?

Aikoinaan lukion jälkeen pohdiskelin ammatinvalintaa, ja mutkien kautta päädyin opiskelemaan hammaslääkäriksi. Tiesin todella vähän hammaslääkärin työstä. Omat kokemukseni olivat rajoittuneet potilaana olemiseen, enkä ollut tarvinnut mitään varsinaista hoitoa. Halusin tehdä pienen esittelyvideon siitä, mikä on minun kokemukseni hammaslääkäriydestä. Tästä voi olla iloa esim. abiturientille joka pohtii ammatinvalmintaa tai hammaslääketieteen opiskelijalle. Blogitekstissä avaan laajemmin tätä samaa aihetta.

Meillä kaikilla on oma tarinamme siitä, miten päädymme mihinkin ammattiin. Myös jokaisen kokemus hammaslääkärinä olemisesta on hyvin yksilöllinen. Meidän ammatissamme jokainen tekee työtä omalla persoonallaan. Toiset ovat töissä enemmän työpersoonassa, ja toiset ovat aina samanlaisia töissä tai työelämän ulkopuolella. Toisille työ on tapa tuoda leipä pöytään, toisille hammaslääketiede on elämän täyttävä intohimo.

Suvussani oli yksi hammaslääkäri ennen minua, äitini isoäiti. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa 20-luvulla. Tiedän kovin vähän hänen kokemuksistaan hammaslääkärinä, sillä hän lopetti praktiikkansa jo 70-luvulla, ja kuoli kun olin lapsi. Olen perinyt muutamia hänen hammaslääkärin uraansa liittyviä esineitä: vanhan sylkykupin vastaanotolta (joka on muutettu taideteokseksi), vanhan instrumenttipöydän, sekä kaksi vihkoa opiskeluajoilta Helsingin lääketieteellisessä. 

Kuva 1920-luvun vihkon sivulta, johon on lyijykynällä hahmoteltu hampaan kehitystä.

Hammaslääkärikoulutus oli aloitettu Suomessa 1891, ja Suomen Hammaslääkäriliitto perustettiin 1924. Opiskelijat istuivat vielä 20-luvulla Suomen hammaslääketieteen perustajan Matti Äyräpään luennoilla. 1920-luvulla Suomen hammaslääkäreistä noin 40 % oli naisia (Suomessa valmistui ensimmäinen naishammaslääkäri 1895). Hammaslääkäreitä oli noin 3 miljoonan asukkaan Suomessa noin 400. 

Hammaslääkärin työ isossa modernissa hammashoitolassa on kovin erilaista kuin 40-50-luvun yhden hengen vastaanotolla. Välineet, tietotekninen työmäärä, aseptiset vaatimukset ja tutkitun tiedon määrä ovat aivan toista. Hammaslääkäreitä on 5,5 miljoonan asukkaan Suomessa yli 4000, joista naishammaslääkäreitä 70 %. Löytyy myös paljon yhtäläisyyksiä, mm. pyrkimys potilaan pelon voittamiseen, pyrkimys huolellisuuteen ja halu auttaa. Olennaista hammaslääkäriydessä on edelleen lääketieteen asiantuntemus, käsillä tekemisen ilo ja tietty ammattiautonomia.

Miten päädyin opiskelemaan hammaslääkäriksi?

Lukiolaisena pohdin pitkään haluaisinko musiikin opettajaksi tai lääkäriksi. Äitini on lääkäri ja moni lääkärin lapsi päätyy myös lääkäriksi. Lukiossa ollessani isäni sairasti ja menehtyi frontaalidementiaan. Isän menettäminen vaikutti ammatinvalintaan: halusin, että elämässä on aikaa työn lisäksi lähimmäisille. Myös erään lukion musiikinopettajan sanat: "mene sinne lääkikseen jos pääset". 

Kävin valmennuskurssin, mutta en päässyt sisään. Päädyin veljeni jalanjäljissä Åbo Akademin diplomi-insinöörikoulutukseen. Hain toisen kerran lääkikseen, en päässyt. Useamman kuukauden pänttäämisen jälkeen pettymys oli valtava. Olen jälkikäteen pohtinut, miten lujille nuori ihminen joutuukaan tuossa ratkaisevassa elämänvaiheessa.

Opiskelin kaksi vuotta kemiaa, fysiikkaa ja matematikkaa osana DI-opintoja. Tein opiskelujen ohessa töitä Mc Donaldsilla. Tässä vaiheessa tutustuin ystäväni siskoon, joka opiskeli hampaalla. Sain kuulla, että työtilanne on hyvä, ja että on hyvin vähän päivystystyötä ja paljon käsillä tekemistä. Osallistuin toiselle valmennuskurssille. Siellä viereeni istui nykyinen ystäväni, joka silloin opiskeli suuhygienistiksi ja halusi hammaslääkäriksi. Hänellä oli ihana palo hammaslääketieteeseen; hän kertoi mitä kaikkea hienoa hän oli nähnyt opinnoissaan ja avustaessaan hammaslääkärin vastaanotolla. Päätin vaihtaa suunnitelmaa.

Totesin, että hammaslääkärin työ vaikutti olevan juuri sitä, mitä kaipasin. Olin haaveillut työstä, joka on mielenkiintoinen ja vastuullinen. Halusin myös työn, joka jättäisi tilaa myös muulle elämälle. Hain kolmannen kerran. Muistan kolmansista pääsykokeista, että osaamiseni oli aivan eri tasolla. Osasin Galenoksen ulkoa, ja laskut sujuivat helposti. Tein kokeen niin tohkeissani, että olin ulkona tuntia ennen aikarajaa (olisiko ollut 5 tuntia yhteensä). 

Pääsin sisään parhailla pisteillä. Joka vuosi toukokuussa muistan pääsykoepettymyksiä ja lopulta sitä hetkeä, kun pääsin sisään. Tunne oli täynnä riemua, tuntui kuin kaikki portit maailmassa olisivat olleet auki.

Millaista oli opiskelu?

Kurssillamme oli 40 opiskelijaa, ja kaksi ensimmäistä vuotta opiskeltiin prekliinisesti 120 lääkäriopiskelijan kanssa. Luetiin teoriaa mm. anatomiaa, solunbiologiaa, biokemiaa, farmakologiaa ja sisätauteja.  Osallistuttiin rumiinavauksiin, EKG-harjoituksiin ja verinäytteen ottamiseen. Yhteisten opintojen lisäksi oli joitain hammaslääketieteen kursseja, mm. hampaan morfologiaa, kariologiaa ja parodontologiaa. Harjoiteltiin mm. jäljennösten ottamista, hammaskiven poistamista ja puuduttamista toisillemme. 

Tenttejä ja lukemista oli jonkun verran, mutta niin oli myös juhlia. Lääkiksessä opiskelu on parhaimmillaan hyvin kiireistä myös sosiaalisesti. Olin kandiseuran (eli opiskelijajärjestön) laulumestari. Olin mukana järjestämässä sitsejä (pöytäjuhla, jossa laulatin juomalauluja) -tämä oli myös perintöä Åbo Akademin vuosilta. Olin mukana speksissä (lääkisopiskelijoiden musikaalinäytelmä), jossa soitin viulua, sovitin kappaleita ja lauloin. Osallistuin poikkitieteellisiin juhliin, vuosijuhliin, kansallisiin hammaslääkäriopiskelijoiden juhliin ja olimme kahdesti Odontologiska Spelenissä, Tukholmassa ja Malmössä, pohjoismaisten opiskelijoiden tapahtumassa. Tulee ihan hiki kun miettii, miten sen kaiken silloin ehti. Tämän lisäksi kävin töissä ja harrastin musiikkia aktiivisesti. 

Kolmantena vuonna alkoi kliininen vaihe, jos oli suorittanut kaikki vaaditut kurssit ja ylittänyt klinikkakynnyksen. Alkoi potilastyö Turun kaupungin opetushammashoitolassa. Otimme vastaan aluksi koululaisia ja teimme tarkastuksia. Taitojen kehittyessä ja kompetensseista läpi päästyä siirryttiin toimenpiteisiin: tuli ensimmäinen hammaskiven poisto, ensimmäinen paikkaus ja ensimmäinen puudutus. Muistan ensimmäisen paikkauksen olleen todella haastava, sillä kyseessä oli syvä karies nuorella potilaalla ja toimenpide muuttuikin yhtäkkiä hammasytimen kattamiseksi kesken kaiken. Ensimmäistä johtopuudutusta tehdessä neula väpätti ja kandia jännitti vähintään yhtä paljon kuin potilasta. Ensimmäinen poistokin oli haastava alakuutonen. Oikean potilaan oikea hammas on harvoin "harjoittelijan versio".

Kolmas opiskeluvuosi oli minulle kaikkein raskain. Lopetin työt, lopetin speksissä mukana olemisen ja vähensin harrastuksia. Potilastyöhön tottuminen oli raskasta, kun ei osannut juuri mitään, mutta piti silti ottaa vastuu potilaan hoidosta. Hammashoitolassa oli meluisaa, ohjeita ja rutiineja oli paljon. Kirjaaminen oli vierasta ja kankeaa. Klinikkatyön lisäksi luettiin teoria-aineita ja tenttejä oli usein. Epäilin ammatinvalintaani, koska potilastyö tuntui ajoittain niin takkuiselta. 

Viimeiset kaksi opiskeluvuotta toimenpiteet ja potilaat muuttuivat haastavammiksi, mutta klinikassa työskentely muuttui tutummaksi. Alkoi muodostua hammaslääkärin identiteetti. Huomasi oppineensa vaadittavia temppuja ja kirjaamaan potilastekstejä. Hoidon suunnittelu selkeni ja kokonaiskuva alkoivat muodostua. Teoriaopinnot alkoivat nivoutua hoidettaviin potilastapauksiin. Pääsin Porin kaupungin hammashoitolaan harjoitteluun puoleksi vuodeksi, ja sain siellä paljon yksilöllistä ohjausta. 

Neljännen vuoden jälkeen ja OSCE-tentin jälkeen pääsimme hammaslääkärin kesätöihin. Kesän jälkeen opintoihin palasi jo melko itsevarmat hammaslääkärin alut. Potilaat olivat käyneet tutuiksi, samoin koko talon väki ja toiminta. Pitkiä päiviä oli edelleen, lopputenttejä, loppuseminaareja ja opinnäytetetöitä (syväreitä) viimeisteltiin. Valmistuminen oli sen astisen elämäni hienoin hetki. Publiikissa saimme hammaslääkärin paperit ja vannoimme Hippokrateen- valan. 

Kurssimuotoinen opiskelu lääkiksessä on onni ja haaste. Kurssikavereista osasta tuli parhaita ystäviäni. Kurssin mukana eteni opinnoissa kuin junan kyydissä, ja kurssin isäntä piti huolen käytännön murheista. Toisaalta paine menestyä opinnoissa ja kilpailu oli ajoittain läsnä. Meillä oli se onni, että kaikki saivat heti töitä valmistumisen jälkeen, eikä työpaikoista tarvinnut juuri kilpailla. Opiskelu oli intensiivistä ja tärkeä elämänvaihe, joten on onni että saa jakaa tämän kokemuksen hyvien tyyppien kanssa. Olen iloinen, että vieläkin voin tarvittaessa kysyä kurssikaverilta neuvoa ja kysellä kuulumisia. 

Tältä voisi näyttää yksi esimerkkipäivä (fiktiivinen):

Mikä on parasta ja mikä haastavinta hammaslääkärin ammatissa?

Hammaslääkärin työssä on valtavasti voimavaroja, mutta myös rasittavia ja jopa vaarallisia puolia. Mikään työ ei ole pelkästään ruusuista, ja se täytyy hyväksyä.