Paroblogin synty

27.03.2020


Olen jo jonkin aikaa suunnitellut perustavani suun terveyttä käsittelevän blogin. Olen toiminut jo kohta seitsemän vuotta hammaslääkärinä ja nähnyt suun terveydentilaa niin kunnallisella kuin yksityiselläkin puolella. Koen että tätä kautta saan jaettua terveen suun ilosanomaa suurelle yleisölle. Nimi juontaa parodontiitista, joka on kaikkein yleisimpiä hammassairauksia Suomessa.

Paraikaa maailmaa koettelee koronaviruspandemia. Tämä vaikuttaa monella tavalla koko yhteiskuntaan, myös suun terveyteen ja hammaslääkärin työhön. Hammaslääkärin työssä altistuu ilmassa leijuville pienille partikkeleille- aerosoleille, joita leviää etenkin hammasporasta. Omassa työssäni julkisella puolella kiireetön hoito on ajettu alas ja hoidetaan vain särkypotilaita. Näissäkin tapauksissa kaikista varotoimista huolimatta on suuri riski virusinfektion leviämiselle, sillä virus saataa viipyä pinnoilla jopa 72h.

Alla oleva kuva on kiinalaisten julkaisemasta artikkelista liittyen hammashoitoon ja koronavirukseen (Peng et al.2020 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/32127517)

Koska koronavirusepidemian kestosta Suomessa ei ole vielä tietoa, on monella alani ammattilaisella vaikeita päätöksiä edessään. Yksityispuolella potilasmäärän väheneminen johtaa suuriin taloudellisiin menetyksiin. Yliopiston puolella huolehditaan opintojen jatkamisesta ja etenkin kliinisten vaiheen opiskelijoiden eteneminen on hankaloitunut. Väestön kannalta ollaan huolissaan suun terveysongelmien räjähtämisestä mitä kauemmin epidemia kestää. Jo tällä hetkellä hoitoajat kunnallisella puolella menevät kuukausien päähän, ja tänä aika esim. yksittäinen pieni reikä saattaa kasvaa niihin mittasuhteisiin, että hammas joudutaan poistamaan tai potilaalle kehittyy yleisterveyttä uhkaava hammasinfektio.

Hampaiden hoito on lopulta melko yksinkertaista ja kustannustehokasta. Vaikein osa hoitoa on potilas itse. Suomalaiset on keskimäärin erittäin laiskaa kansaa hoitamaan hampaitaan. Suurin syy lienee ymmärryksen puute. On hyvin tavallista että aikuispotilaidenkin kanssa käydään läpi miten hammasharjaa käytetään ja miksi ylipäänsä käytetään fluorihammastahnaa.

Kotona ollessa monella on taipumus napostella ja herkutella tavanomaista enemmän. Poikkeusoloissakin on tärkeä muistaa harjata hampaat aamuin illoin, puhdistaa hammasvälit päivittäin ja pitää kiinni normaalista ateriarytmistä.


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita