Reikiä nolla, mutta entäs paro?
Ensimmäinen viikko uudessa työssä ja parodontologian erikoistuvana takana. Olen tehnyt uusille potilailleni suun kokonaistutkimuksia, mihin on mennyt aikaa enemmän kuin aiemmin, sillä kaikilla heillä on paljon syviä ientaskuja. Lisäksi on tullut valokuvattua ja otettua kipsimalleja suunnittelua varten. Nyt erikoistuvana olen erityislaatuisessa tilanteessa, sillä saan hoitaa potilaita riittävän pitkillä hoitoajoilla, eivätkä seuraavat ajat mene puolen vuoden päähän niin kuin terveyskeskuksessa yleensä. Pää on hyvin pyörällä ja väsyttää, mutta tulee myös olo, että oppii koko ajan uutta- mikä on mahtavaa. Olen niin innoissani, että pääsin vihdoin aloittamaan sen minkä piti alkaa jo huhtikuussa.
Huolestuttavia uutisia saa lukea koronan toisesta aallosta, ja omassakin työpaikassa suhtaudutaan vakavasti infektioriskeihin mm. purskututtamalla jokaisella potilaalla laimennettua vetyperoksidi-liuosta, pukeutumalla visiireihin ja suojaessuihin, ja merkitsemällä huolella ylös kaikkien hoitoon osallistuneiden nimet (myös välinehuoltajat). Töihin ei saa tulla pienessäkään flunssassa ja päiväkodistakin piti hakea lapsi pois, kun nenä alkoi vuotaa ja koronatestiin mentiin. Jännittää, ajetaanko taas syksyllä hammashoitoa alas. Uusissa tutkimuksissa sylkitesti on osoittautunut perinteistä nenästä otettavaa koronatestiä luotettavammaksi, joten voi vain kuvitella miten suuressa infektioriskissä suun terveydenhuollossa ollaan.
Hammashoito on Suomessa karieskeskeistä
Tällä viikolla Suomen hammaslääkäriseura Apollonia uutisoi mielenkiintoisesta tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin viiden eteläsuomalaisen terveyskeskuksen potilaita ja yleisimpiä hoitoja vuosina 2001– 2013. Ennen vuotta 2001 aikusväestöllä ei ollut pääsyä julkiseen hammashoitoon, mutta uudistuksen myötä jopa 77,5 % aikusväestöstä käytti terveyskeskuspalveluita- ainakin osittain. Huomionarvoista tutkimuksessa on se, että 60 % hammaslääkärin työajasta kului kariologiseksi luokiteltuun hoitoon (paikkaus, tutkimus, kuvantaminen, juurihoito, päivystys). 24 % toimenpiteistä oli korjaavaa karieshoitoa. Vastaavasti vain 8 % koodeista koski iensairauksien hoitoa ja vain 4 % ehkäisevää hammashoitoa.
Aikanaan hammaslääkiksessä meille opetettiin suun tutkimuksen tekeminen, joka etenee tietyssä järjestyksessä: puremalihas- ja leukaniveltutkimus, limakalvot, purenta, hammasstatus (täytteet ja reiät) ja lopuksi parodontologinen status (ientaskut, verenvuoto, plakki ja hammaskivi). Hammaslääkärin työssä olen huomannut, että iensairauksien diagnostiikka on monin paikoin vaillinaista. Meillä on jo lääkiksessä opetettu CPI-indeksi (Community Periodontal Index), joka toimii tilastollisena seulontamittarina. Valitettavasti sitä käytetään liian usein korvaamaan varsinainen paron tutkimus. Syitä tähän on monia: mm. tietokoneohjelmien kankeus, paron diagnostiikan osaamattomuus tai vain yksinkertaisesti kiire. Kuitenkin Käypä Hoito sanoo, että kaikille alkaen 8.luokasta tulisi tehdä täydellinen parodontologinen status.
Biofilmi, biofilmi, biofilmi
Aiemmassa biofilmi- postauksessa kirjoitin siitä, että suun yleisimmät infektiosairaudet, karies ja parodontiitti, ovat biofilmisairauksia. Karieksessa biofilmi on hampaan pinnalla, parodontiitissa hampaan pinnan ja ikenen tai ientaskun pinnassa. Molempia ehkäistään puuttumalla biofilmiin. Tiedetään, että reikiintyminen ja parodontiitti kulkevat usein käsi kädessä - eikä mikään ihme. Molemmat sairaudet ovat kroonisia, ja hyvin usein pitkään oireettomia. Reikä oireilee kuitenkin usein ennen parodontiittia- ehkä tässä yksi syy hoitojen karieskeskeisyyteen?
Monilla potilaillani on aiempi status (hammaskartta) käytettävissä, joka voidaan kopioida pohjaksi. Täytteet eivät tiettävästi vuosien saatossa itsekseen vaihda paikkaa, joten olennaisinta on tutkia uusien reikien ilmaantumista ja kiillekarieksen aktiivisuutta. Myös plakkiretentiot, eli hiomista vaativat täytteet on tärkeä huomioida. Hammastatuksen tekemiseen käytin joskus itsekin aivan turhaa aikaa tutkimalla millä pinnoilla on esim. vanhaa muovitäytettä, kun sen sijaan sen ajan voisi käyttää aktiivisesti etsimällä tulehduksen merkkejä.
Tiedetään, että yleisin elimistön tulehdus on ientulehdus ja parodontiitti. Olisikin tärkeää, että hammaslääkärin tutkimuksessa jäisi aikaa tehdä huolellinen parodontologinen status. 20–30 min ei riitä, jos potilaalla on ientaskuja ja verenvuotoa, vaan aikaa aikuispotilaan huolelliseen tutkimukseen kuluu 45–60 min. Pelkkä CPI ei ole riittävä. Onneksi moni terveyskeskus on jo alkanut ymmärtää tämän ja pidentänyt hammaslääkärien toiveesta tutkimusaikoja.
Aikanaan kysyin äidiltäni, joka oli käynyt eräällä yksityisellä hammaslääkärillä, tekikö tämä hammaslääkäri ientaskumittausta. Ei ollut kuulemma tehnyt (äitini ikäluokassa kuitenkin lähes 70 %:lla on ientaskuja). Pyysin äitiäni hakeutumaan toiselle hammaslääkärille, joka tekisi myös paron tutkimuksen, joka kuuluu tehdä. Omalle vastaanotolleni onkin viime vuosina tullut valistuneita potilaita pyytämään varta vasten ientaskumittausta, niin paljon siitä on kirjoitettu- ja hyvä niin.
Ehkä jatkossa koko tutkimusrituaalin voisi kääntää toisin päin: aloitetaankin hampaiston tutkimus ikenistä!
Parodontiitin hoito on nimenomaan biofilmin hoitoa: opetetaan potilasta puhdistamaan omat hampaansa huolellisesti ja poistetaan hammaskivi näkyviltä alueilta ja ientaskuista. Parodontiitin hoito vie usein useamman käynnin, jolloin potilaan omahoitoa seurataan ja pyritään saamaan paremmaksi. Ongelmana terveyskeskuksissa on vakiintuneet hoitokäytännöt (esim. miten pitkiä aikoja varataan, mitä hammaslääkärit ja hoitajat ovat tottuneet tekemään, hoitoaikojen venyminen) ja palkkausmalli. Toimenpidepalkkiot eivät kannusta riittävästi ehkäisevään hammashoitoon, vaikka tiedetään, että reikiintyminen tai iensairaudet eivät pysähdy kuin puuttumalla omahoitoon. Potilaspaine on järkyttävä, etenkin nyt koronan jälkeen, jolloin aikaa vaativia hoitoja on vaikea saada mahtumaan kirjoihin. Esim. nyt aikoja annetaan monissa paikoissa vuodelle 2021.
Halutaanko parodontiittia hoitaa?
Yhden paikan saa tehtyä 30 minuutissa, mutta parodontiin hoito vie useampia tunnin käyntejä, eivätkä potilaat, jotka ovat tottuneet aiempaan tapaan toimia (suppea puhdistus paikkauksen yhteydessä) ymmärrä miksi tähän menee niin paljon aikaa ja rahaa. Mieleeni jäi eräs tuohtunut potilas, joka kysyi: "Miksi tällaista nyt yhtäkkiä pitää niin paljon hoitaa?". Kerroin pitkät pätkät parodontiitista (suosittelen muuten tulostamaan potilaalle tämän infon mukaan), ja sain hänet onneksi ymmärtämään mistä on kyse.
Suuhygienisteillä on tärkeä rooli ehkäisevän hammashoissa ja parodontiitin ylläpitohoidossa. Oman kokemukseni perusteella hammaslääkärit ovat liian innokkaita lykkäämään parodontiitin hoidon alusta alkaen suuhygienistien vastuulle. Työnjako menee niin, että hammaslääkäri tekee tutkimuksen ja hoitosuunnitelman, ja vastaa hoidon tuloksista. Vaikean ja pitkälle edenneen parodontiitin hoito kuuluu hammaslääkärille. Suuhygienisti voi hyvin hoitaa lievää ja keskivaikeaa parodontiittia, mutta hammaslääkärin tulee kontrolloida hoidon tulokset ja suunnitella jatkohoidon tarve. Kokemukseni on, että kaikki hammaslääkärit eivät halua hoitaa parodontiittia, mikä mielestäni on outoa. Onko ok, jos ei vaan huvita hoitaa iensairauksia -mielestäni ei. Joskus potilaan sitouttaminen hoitoon ei onnistu, ja tuloksia ei saada. Voiko olla, että hammasläärin motivaatio hoitaa parodontiittipotilaita on loppunut siihen?
Hammaslääketieteen lisensiaatin perusopintoihin kuuluu 4 parodontologian kurssia ja 3 kariologian kurssia. Parodontologiaa opiskellaan ensimmäisenä suun sairauksista, sillä parodontiitti on Suomen yleisin infektiosairaus, jota sairastaa 2,3 miljoonaa suomalaista. Tietämyksen lisääntyessä parodontiitin yhteydestä yleisterveyteen luulisi, että tämä alkaisi näkyä myös tilastoissa.
Omassa työssäni palkitsevinta on parodontiitin hoito, kun tulehtuneet ja vuotavat ikenet ovatkin terveet ja kiinteät, suu on puhdas ja raikas. Siksipä ehkä halusinkin ryhtyä parodontologiksi. Tämän jälkeen reikien paikkaushoidollakin on parempi ennuste, kun "pohjatyöt" on tehty! Kunpa kaikille ammattilaisille suotaisiin riittävästi aikaa tehdä työnsä hyvin, mutta pelkään pahoin, ettei koronatilanne tule sitä ainakaan helpottamaan.
Hauskasti parodontiitista kirjoittaa myös HLL Anni Temonen blogissaan hammastemonen.com, suosittelen tutustumaan muutenkin mielenkiintoiseen blogiin!